MM Espanja 2024

TeeHooVaris

Well-known member
Pistelajien johtoryhmä kokousti 12.11. Yhtenä asiana oli ensikesän pistelajien WBSF-liiton MM kilpailuihin Espanjaan osallistuminen. Kyseiset kilpailut järjestetään 8. - 14. syyskuuta. Kilpailuluokka on pienoiskivääri HV. Tällä hetkellä maapaikkojen määrä ei ole tiedossa, mutta todennäköisesti niitä tulee olemaan 9 tai 12. Espanjaa varten ammuttiin kuluneella kaudella karsinnat, joissa painotettiin HV-kilpailuja.
Nyt tarvitaan tieto niistä jotka, EIVÄT VARMUUDELLA lähde kisoihin. Asian voi ilmaista kuluvan marraskuun loppuun mennessä tällä foorumilla tai viestittämällä Jyrki Muotiolle.
Karsinpisteitä saaneet pistemääräjärjestyksessä: Jyrki Muotio, Timo-Heikki Varis, Tapani Nousiainen, Anssi Nousiainen, Tomi Korpi, Pertti Vänskä, Risto Murisoja, Taru Liukkonen, Jens Lågas, Veikko Kaarta, Juha Liukkonen, Eija Murisoja, Ulla Murisoja, Mika Kaarta, Jukka Kaarta, Toimi Karhunen, Jyrki Viitanen, Kari Matilainen, Pekka Nousiainen.
 
No nythän nämä WPSF:n MM-Kisat ovat jo edessä. Kisat alkavat jo viikon päästä sunnuntaina.

Tuosta linkistä löytyy kuvia radalta,osallistuja listat yms.

www.rimfirewbsfspain2024.es/

Pedrohan siellä taas on kantona kaskessa-:).

Timppa
 
Scotty Kiddlen nimeä ei näy Australian joukkueessa.Bill Collaros teetti huippupiekkarin Jeff Pattersonilla USA:ssa.Hän kuitenkin päätti alkaa jäähdyttelemään kisahommista ja myi aseen aussi Scott Kiddlelle.

Aseen nimeksi tuli Waltzing Matilda. Scott on ampunut tuon taulun ko aseella 50 m:iin.

Aikas yxitoikkoinen taulu-:).

Timppa
 

Liitteet

  • Waltzing Matilda taulu.png
    Waltzing Matilda taulu.png
    872,8 KB · Katselut: 19
Viimeksi muokattu:
Näköjään kisaohjelma menee niin,että Ma-Ti ovat harjoittelupäiviä, Ke-To ammutaan joukkuemestaruudesta ja Pe-La ammutaan henkilökohtaisesta mestaruudesta.

Tulokset avautunenvat tästä linkistä:

www.rimfirewbsfspain2024.es/results/

Auvoisia sivutuulia Suomen edustajille loppuviikoksi.

Timppa
 
Scotty Kiddlen nimeä ei näy Australian joukkueessa.Bill Collaros teetti huippupiekkarin Jeff Pattersonilla USA:ssa.Hän kuitenkin päätti alkaa jäähdyttelemään kisahommista ja myi aseen aussi Scott Kiddlelle.

Aseen nimeksi tuli Waltzing Matilda. Scott on ampunut tuon taulun ko aseella 50 m:iin.

Aikas yxitoikkoinen taulu-:).

Timppa
Uskoisin Kiddlen tähtäävän ensi vuoden WRABF:n kisoihin Suomessa. Vuoden välein Eurooppaan matkaaminen käy melko tyyriiksi, kun asuvat siellä maailman laidalla. Ainakin Suomen majoituksista on ollut hänen kanssaan puhetta.

Perinteiseen tyyliin Valencian rata näyttää sellaiselta "kivalta" loossien ja yliammuntasuojien luvatulta kenturalta, jossa täytyy olla melko hyvin hököllä. Tsemppiä meän köörille, pitäkäähän vähän meitä ajan tasalla tapahtumista!
 
Eka päivän joukkuekisan 3 taulua ammuttu.Tulleista viesteistä tiedonmuruja:

*Portugal johtaa,Saksa toisena, Suomi (Jens,Tomi,Jyrki) kolmantena.TH:n joukkue 12.

*Tapani ja Anssi ampuneet hyvin mutta harmillisesti Aappo sairastunut ja ei ole voinut ampua eli ko. Tiimin joukkuekisa pilalla.No harjoitusta henk.koht.kisaan syntyy.

*Pedron tulos oli 749/60 X. On se vaan kone...

Kohta varmaan virallisetkin tulokset ilmestyy.

Huomenna joukkuekisan loput 3 taulua.

Timppa
 
Mutta Tapanihan vasta KONE onkin. Ampunut AINOANA joukkuekisan eka päivänä TÄYDET 750 pistettä.

Nyt harmittaa vielä enemmän Aappon sairastuminen.....

Pedro ampunut parhaan taulun eka päivän joukkue kisassa 250 / 22 X.Muutama kuva kun viralliset tulokset eivät eka päivältä ainakaan minulla ei näy.

Timppa
 

Liitteet

  • Top 4 Joukkue eka päivä.jpg
    Top 4 Joukkue eka päivä.jpg
    108,2 KB · Katselut: 16
  • Top taulu joukkue eka päivä.jpg
    Top taulu joukkue eka päivä.jpg
    280,2 KB · Katselut: 14
  • Top taulu palkinto eka päivä.jpg
    Top taulu palkinto eka päivä.jpg
    474,8 KB · Katselut: 14
Viimeksi muokattu:
Suomen mitalitili on auennut!

Jens,Jyrki & Tomi pronssia.

1.Portugal
2.Ranska
3.Suomi

Hienoa !! Onnittelut!!!

Raju vatsatauti iskenyt jo 2.een Suomi setään-:(

Ei pitäisi vitsailla,mutta liekö saatavilla jakkaroita jossa reikä keskellä...

Timppa
 
Onnittelut Suomen joukkueelle hienosta ammunnasta ja taistelusta maailman parhaita piekkari kasa-ampujia ja osin vatsatautiakin vastaan.

Tapani oli vielä ennen viimeistä taulua johdossa,mutta viimeinen taulu 245 tiputti voitosta ja myös mitalilta sijalle 9.

Mutta KOVA UKKO Tapani kyllä olet!!!!!!!!!!!

Kun ottaa joukkuekisan 1.päivän ja henkilökohtaisen kisan huomioon ammuit 5 ekaa taulua TÄYSILLE eli 250 pistettä.
ILMAN pistemenetyksiä!!!

Tuo on 50 metriin ulkoradalla suoritus jonka vuoksi otan hatun päästä ainakin 5:n metrin päässä kun Tapania lähestyn!!!

Taso on edelleen kova. Henk.koht. kisan 150 :stä kilpalaukauksesta kärki ampui 148 kymppiä ja vain 2 ysiä.
Konemaista hommoo!!!

Muitakin suomalaisia muutaman pisteen päässä mitaleilta! Kovia olette!!!

Timppa
 
Kiitos Timo,
Nyt suunnataan kohti Barcelonaa ja kotia kun päästään, niin varmaan koko tiimin kanssa analysoidaan mitä, miten ja kuinka.
Kaikilla oli hienoja onnistumisia ja oppia tuli.
Katotaan Sano lääkärikin.
T.t
 
Nyt kun on saanut syödäkseen kaurapuuroa, ruisleipää, huiluntuhtia ja juodakseen juhlamokkaa sekä käynyt rantasaunassa, niin voi jo vähän purkaa Espanjan reissua.
Ratahan oli vähän epätyypillinen verrattuna vaikkapa Volmerangeen ja Pilseniin. Isoa kaukaloa ei oltu pilkottu väliseinillä. Yläsuojiakin oli vain yksi 25 metrin kohdalla. Nurmikenttä oli tasainen kuin pöytä. Saatiin piikein varustetut viirinvarret helposti asennettua. Kolmijalkavarsikin toimi, kunhan oli painotettu tuulen varalta.
Tuulen voimakkuuden kaava oli joksenkin sama joka päivä; aamulla lepsua mutta onneksi ei ihan lötköä. Toisen kortin ampuminen puolilta päivin vaati jo kottipisteen muutosta. Kolmannen kortin kanssa iltapäivällä oli jo työläämpää. Joillekin sattui oikein kunnon puuskakeliä. Jotkut ampujat katsoivat viisaammaksi napsutella ristikkoa vähän lähemmäs, jottei olisi tarvinnut kotata värirenkaalta tai jopa sen ulkopuolelta.
Tuulta tuli tasapuolisesti oikealta ja vasemmalta melko pitkinä sykleinä. Samaan muurtoon saattoi ampua joskus koko viiden laatikon rivin. Sivutuulissa kotit klo 11:sta tai klo yhdestä.

Järjestelyt toimivat, vaikka alussa ne vähän oudoksuttivat. Ammunnanjohtajan komennot ontuivat, kun olivat ilmeiseti googlekääntäjällä värkätty (jyy häv tyy minits ty kompliit joor peintings). Alkupäivinä ampumakatoksessta oli infernaalinen meteli ja kielten sekoitus. Kävin sanomassa valvojalle, että nyt pitää komentoa koventaa. Niin kävikin ja loppupäivinä oli jo helpompi keskittyä.
Semmonen yllätys siellä meitä odotti, ettei järjestäjän puolesta ollut ampumatuoleja. "Sosialisoitiin yksi puinen pianotuoli ja teipattiin "Finland-jesarilla". Seuraavana päivänä marssittiin paikalliseen tokmanniin on ostettiin muovituoleja. Jyrki osti varuilta rautasahan lyhentääkseen jakkaran jalat sopiviksi. Kassapoikaa hymyilytti.

Portugali on edelleen kova, samoin Ranska, mutta jäi jotenkin sellainen tuntu, että ollaan saatu etumatkaa kiinni. Johtuneeko parantuneista pyssyistä, paukuista vaiko ampujista. Ehkä kaikista näistä. Vielä on kuitenkin kiinni kurottavaa. Täysiä kortteja vaaditaan eikä se ole kohtuuton vaatimus. Mutta "turvakympit" eivät riitä, vaan lisää äksiä tarvitaan. Kaksikymmentä äksää per kortti! Se onkin kinkkisempi juttu.

Suomi-tiimin yhden jäsenen terveystilanne aiheutti jonkinmoisen shokin. Mutta voi etelänmaissa käydä kelle hyvänsä. Lienee tuttu juttu tavan turistillekin. Jatkossa tällaiseenkin pitänee varautua ja ottaa joukkueeseen varamies. Tiedä sitten miten säännöt antavat tähän mahdollisuuden, kun joukkueet ainakin tällä kertaa piti lyödä lukkoon jo hyvissä ajoin. Vara-ase meillä toki oli.

Ratakompleksi oli järkevästi rakennettu. Mihinkään ei ollut pitkä matka. Tulospalvelu toimi kiitettävän nopeasti ja tilannetta saattoi seurata isokokoisilta ruuduilta kolmessa kohtaa ampumakatosta.

Että tämmösiä havaintoja
 
Back
Ylös